Reissaamista!

Kävinpä tuossa Rukalla kaveriporukan kanssa hieman maamme kuvankaunista luontoa ihastelemassa. Tuli tuolla nähtyä mm. Riisitunturi, Valtavaara, ja Konttainen. Kunnon mökkiloma ja vaeltaminen teki ehdottomasti terää, etenkin tällaiselle urbaanissa ympäristössä elävälle. En ole vuosiin ollut varsinaisella lomalla, kun työkiireet ja kaikki muu härdelli ovat vieneet aikaani niin tuhottomasti. Nyt tuntui että happi kulki viimein normaalisti eikä maisemat masentaneet ollenkaan. Ei vedä meikäläisen kotikaupunki saasteineen ja loskaisine teineen laisinkaan vertoja Kuusamon luonnolle. Johonkin pohjoiseen se olisi kyllä hyvä lähteä eläkepäiviään viettelemään sitten joskus.

Suomen luonnossa on jotain maagista, etenkin tuolla pohjoisessa. Eihän meillä paljoa enää ole esim. aarniometsiä, mutta käsittääkseni kuitenkin eniten Euroopassa. Toivottavasti olisi vielä tulevaisuudessakin. Ihminen tuntuu hieman erkaantuneen luonnosta tässä kehityksen kelkassa. Lyhyitäkin matkoja kuljetaan autolla. Jos matka on alta 7 kilometriä, niin eikö olisi vain kaikille parhaaksi jos vain kävelisit? Kunto kasvaa, maisemiakin ehtii tarkemmin katsella eikä tarvitse ylimääräisiä pakokaasuja päästellä. En nyt ole mikään ituhippi-maailmanpelastaja, mutta näitä maisemia meidän tulisi varjella. Olemme onnekkaita että meillä vielä tämännäköistä on.

Tämä oli ensimmäinen kerta kun tapasin vanhat kaverini raitistumiseni jälkeen. Itseäni hieman jännitti että miten he minut näkevät nyt kun en enää ole se porukan pesusieni. Olisiko luonteeni tai olemukseni muuttunut jotenkin niin oleellisesti etten olisikaan enää miellyttävää seuraa? Pystyin kuitenkin luottamaan siihen ettei minua katsottaisi pahalla silmällä, onhan meillä näiden ihmisten kanssa sen verran pitkä historia ja läheiset välit. Enkä turhaan heihin luottanutkaan, heiltähän irtosi yllätyäen niinkin kauniita sanoja että meinasi ihan kyynel tirahtaa. Yhtenäkään aamuna en herätessäni ajatellut että voi hitto, olisinpa jo kotona. Talo oli täynnä mahtavaa porukkaa ja sitä vain odotti innolla mitä hassunhauskaa tämä päivä toisi tullessaan. Nuo viitisen päivää menivät kuin siivillä. Aika kului tosin aivan liian nopeasti, ja nyt jo tekisi mieli päästä takaisin.

Tovereitteni kanssa oli oikein mukava muistella menneitä ja nostalgioida. Näiden tyyppien kanssa on tosiaan historiaa jo ihan ala-asteeltakin saakka, joten kai siinä jonkinlainen side on välillemme syntynyt, näimme sitten viimeksi kaksi tai viisi vuotta sitten. Vaikka äijät siinä virvokkeita saunomisen lomassa nauttivatkin, en kokenut missään vaiheessa minkäänlaista ärsytystä olla selvinpäin hiprakkaisessa porukassa. Meno oli täysin samanlaista kuin ennen vanhaan, ainoana erona oman humalaisen hökälöintini puuttuminen. Hyvinhän minulta pelleily sujui ilman alkoholiakin, kuten tuli huomattua. Ja hyvä niin. Reissu oli todella hauska ja aivot sai heittää välillä huolellakin narikkaan, mikä on todella vapauttavaa ja virkistävää näinä aikoina joina tuntuu siltä kuin koko ajan pitäisi olla jostain huolissaan. Arjessa sitä vain ottaa helposti asiat hieman liiallisellakin vakavuudella, ja mieli pääsee muuttumaan eräänlaiseksi betoniseinäksi.

Jos olisinkin vielä kuppia ottava ukko ja harrastanut sitä tuolla reissulla, olisin aivan varmasti missannut nuo kauniit tunturit ja näköalat makaamalla darrassa mökillä. Jos olisimme tehneet tämän matkan muutamaa vuotta aiemmin, en tasantarkkaan olisi jaksanut herätä aamuviideltä kävelemään jonnekkin Valtavaaralle. Mikä kokemus ja luonnonkauneus siinäkin olisi mennyt ohi nenäni edestä. Kaikki nuo kävelyt lumen keskellä ja revontulien ihailu olivat niitä hetkiä jolloin sain taas ihmetellä ja olla kiitollinen raitistumisestani ja ennen kaikkea siitä millaisia ihmisiä ympärilläni on. Hyviä muistoja kertyi taas niin että kyllä niitä kelpaa vuosien päästä vuodattaa.

Olin muutama vuosi takaperin pahastikin erakoitunut jonkin aikaa, enkä juuri pitänyt keneenkään yhteyttä. Silloinkin olisin hyvin voinut varata enemmän aikaa tällaisille matkoille ja parhaiden ystävieni tapaamiselle. Jotenkin vain korvasin silloin sosiaalisen elämän alkoholilla. Ja nyt se taas on toisinpäin, pyrin parhaani mukaan korvaamaan alkoholin sosiaalisella elämällä. Puhun ja olen enemmän yhteyksissä ihmisiin kuin vuosiin. En minä silloin aikoinaankaan olisi humalatilaa tarvinnut ollakseni toimiva ihminen kavereideni seurassa, se oli vielä silloin oikeasti vain hyvän seuran sivutuote. Joskus vuosia sitten olisin vielä leimannut hyvien ystävien tärkeyden korostamisen vain ylitunteelliseksi latteudeksi, mutta nykyään olen täysin toista mieltä. Ehkä tässä ollaan hieman jopa kasvettu. Ihminen on laumaeläin, ja toisiamme me täällä tarvitsemme, ei sitä voi kiistää.

Niille, jotka tuntevat olevansa jumissa arjen oravanpyörässä eikä elämä maistu miltään, ja etenkin niille joilla elämä maistuu lähinnä mallakselta: tehkää se matka josta olette haaveilleet. Järjestäkää aikaa, ottakaa vaikka pari hyvää kaveria mukaan ja lähtekää. Unelmoit sitten Lapista tai Australiasta. Se ei varmasti tule olemaan hukkareissu. Ystävien kanssa on terveellistä pysyä tekemisissä, se tekee mielelle erittäin hyvää. Eikä muutenkaan koskaan voi tietää mikä näistä päivistä on se viimeinen.

Ja te joiden kanssa sain kunnian tuosta retkestämme nauttia, olette pirun hyviä tyyppejä. Kiitos että sain olla mukana. Lovetan teitä ihan kybällä, perKEle.