Myrkytyksen oireet

 Ennenkuin alan jauhaa hassunhauskoja tositarinoita legendaarisimmista jurriseikkailuistani, kerron hieman siitä tärkeimmästä, eli raitistumisestani. Prosessi oli minulle yllättävän helppo, mutta omat jekkunsa siinäkin oli. Join viimeiset kännini lokakuussa 2020. Minun oli tarkoitus aloittaa siviilipalvelukseni (olen absolutistin lisäksi myös maanpetturi. Kuinka häpeällistä!) saman vuoden joulukuussa. Minullahan ei varsinaisesti ollut mitään armeijaa vastaan. Tarkka-ampujan rooli olisi kiinnostanut minua suurestikin, mutta oikean silmäni huonontunut näkö esti tämän haaveen toteutumisen. En myöskään halunnut silloisen elämäntilanteeni vuoksi olla kovin pitkiä aikoja poissa kotoa. Asuinpaikkakunnallani ei ollut tarjolla sivarityöksi juuri muuta kuin kehitysvammaisten tukemista ja hoitoa. Tämä sopi minulle mainiosti, olinhan ollut pitkään kiinnostunut hoitotyöstä vaikka päädyinkin ihan tavallisiin duunarihommiin. Kävin tutustumassa tähän kyseiseen paikkaan, ja tuo tutustumiskierros oli se

 "Milloin joit ensimmäiset kännisi?" Mietin vastausta pitkään ja hartaasti. "En muista", vastaan lopulta. "Et muista?" "En". Tämä oli osa keskustelua, jonka kävin lääkärin kanssa vuonna 2019. Päätäni särki, oksetti, vatsaani kiersi ja kylkeeni koski, joten päätin nostaa kevyen ruhoni ylös ja lampsia lekurin puheille. Terveyteni oli ollut laskusuhdanteessa jo pidemmän aikaa. En jaksanut tehdä juuri mitään. Tai, oli minulla elämässäni yksi asia jolle minulla riitti aikaa päivästä toiseen. Alkoholi. Olut. Suomi-viina. Gambina. Baari. Siinäpä minun elämäni siihen aikaan oli sanoiksi puettuna. Pakkohan minun oli se tunnustaa, kun lääkäri alkoholinkäytöstäni kysyi. Olisin toki voinut valehdellakin moitteiden pelossa, mutta en ollut siihenkään asti ottanut mitään vinkumisia juomisestani vakavasti. Kaikki varoitukset menivät toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, joten olin ne valmis ottamaan vastaan silläkin kerralla. En oikeasti muistanut milloin o