Kuinka minä raitistuin?

 Ennenkuin alan jauhaa hassunhauskoja tositarinoita legendaarisimmista jurriseikkailuistani, kerron hieman siitä tärkeimmästä, eli raitistumisestani. Prosessi oli minulle yllättävän helppo, mutta omat jekkunsa siinäkin oli.

Join viimeiset kännini lokakuussa 2020. Minun oli tarkoitus aloittaa siviilipalvelukseni (olen absolutistin lisäksi myös maanpetturi. Kuinka häpeällistä!) saman vuoden joulukuussa. Minullahan ei varsinaisesti ollut mitään armeijaa vastaan. Tarkka-ampujan rooli olisi kiinnostanut minua suurestikin, mutta oikean silmäni huonontunut näkö esti tämän haaveen toteutumisen. En myöskään halunnut silloisen elämäntilanteeni vuoksi olla kovin pitkiä aikoja poissa kotoa. Asuinpaikkakunnallani ei ollut tarjolla sivarityöksi juuri muuta kuin kehitysvammaisten tukemista ja hoitoa. Tämä sopi minulle mainiosti, olinhan ollut pitkään kiinnostunut hoitotyöstä vaikka päädyinkin ihan tavallisiin duunarihommiin.

Kävin tutustumassa tähän kyseiseen paikkaan, ja tuo tutustumiskierros oli se ratkaiseva tekijä raitistumiseeni. Siellä erilaisilla pajoilla päivänsä viettävät ihmiset olivat hyvin tyytyväisiä oloihinsa, ja heidän kasvoillaan loisti ilo jota ei normaaleissa työpaikoissa juuri näe. Nämä tyypit eivät tarvinneet alkoholia ollakseen onnellisia, vaikka heidän osakseen olivatkin osuneet erilaiset vaivat ja sairaudet.

Mutta miksi minä tarvitsin? Huomasin kokevani jonkinnäköisen valaistumisen. Vähän kuin olisin uskoon tullut, ilman sitä uskonnollista osaa. Halusin ehdottomasti tietää, mikä näiden ihmisten salaisuus oli. Ilmaisin paikan päällikölle halukkuuteni päästä suorittamaan siviilipalvelukseni tuossa lintukodossa. Muistan vielä elävästi miten tämä pomoherra varoitti minua työn raadollisista puolista, kuten asiakkaiden pesettämisestä ja vessassa käyttämisestä. "Voisin luvata, että tulet sivarin suoritettuasi lähtemään täältä muuttuneena ihmisenä", hän sanoi.

Ja voi pojat, tietäisipä hän miten oikeassa olikaan nuo sanat lausuessaan!

Tuona samana päivänä mietin asioita pitkään ja hartaasti. Sivarin alkuun olisi vielä vajaa pari kuukautta, ja pohdin miten nuo pari kuukautta käyttäisin. Pitäisikö vain vetää känni päälle kun vielä aikaa on? Entä voisinko vielä viikonloppuisin ottaa huoletta olutta kun siviilipalvelus alkaa? Tunsin piston sillä kertaa kylkeni lisäksi myös sydämessäni.

"Ei. Nyt sen touhun on loputtava. Nyt saa riittää", ajattelin. Ihmiset joiden päivittäisen elämän sujumista ohjaisin ansaitsivat parempaa kuin krapulaisen kammotuksen pitelemässä päätään maanantaiaamuisin. Fokukseni pitäisi olla sadassa prosentissa, jos aioin suoriutua tehtävästä kunnialla. Itsevarmuus täytti pääni, ja ryhdyin samantien kuntouttamaan ryyppäämiseni aiheuttamia ruumiillisia vaurioita. Lihakseni, jos minulla nyt sellaisia koskaan on ollutkaan, olivat hyvin veltot ja jaksamiseni lähellä nollaa. Kävin ostamassa käsipainot, useita purkkeja raejuustoa ja verkkarit. Ryhdyin treenaamaan tosissani. Olin päättänyt suorittaa siviilipalvelukseni terveenä, kuten myös loppuelämäni. Minkäännäköisiä muskeleitahan minulle ei ole ikinä kasvanut, eikä kasva, enkä varsinaisesti niiden perään ole ikinä itkenytkään. Mutta nyt oli kyse yleiskunnon kohottamisesta, ja sen tulisi olla mahdollisimman hyvä sivarin alkaessa. Ryhdyin kehittämään arviointikykyäni ja refleksejäni, sillä niitä taitoja tulisin erityisesti tarvitsemaan kun vastuullani on kourallinen ihmisiä jotka voivat arvaamatta lähteä juoksemaan vaikka autotielle. 

Raitistumiseni sujui yllättävänkin helposti, mutta huomasin sillä olevan myös pari pientä sivuvaikutusta. Ensinnäkin olin jatkuvasti levoton ja tylsistynyt. Viikonloput olivat kaikkein vaikeimpia. Ennen olin tottunut ottamaan perjantaisin rennosti 10 oluen ja jonkin hyvän, tai huonon kauhuelokuvan parissa. Nyt sitä ei enää voinut harrastaa, joten täytyi keksiä muuta tekemistä. Jatkuvasti ei jaksanut nostella punttejakaan. Tähänkin ongelmaan löysin ratkaisun; päätin omistaa viikonloput siivoamiselle. Pyyhin kaiken mahdollisen pölyn pois, tiskasin astiat ja pesin pyykkiä. Imuroin kämppäni sekä perjantaina että lauantaina, ja vielä kerran sunnuntaina. Jostain syystä pöly ahdisti minua suunnattomasti. Joku voisi kutsua tuollaista käytöstä neuroottiseksi, mutta minulle se passasi oikein hyvin, koska siivoamisen avulla sain ajatukseni pois alkoholista.

Toisekseen, laihduin kymmenen (!) kiloa. Se on aika paljon ihmiselle jonka paino heittelee 50-60 kilon välillä. Yritin kyllä pitää ruokavalioni niin monipuolisena kuin vain voin, mutta niin vain kävi. Ehkä kulutin enemmän rasvoja kuin sain liikkuessani hiki hatussa lähes päivittäin. Tai ehkä se paino oli vain kivi joka putosi harteiltani. Joka tapauksessa, olen aina ollut hoikka, minuun ei oikeastaan muodostu läskiä vaikka söisin kolme kokonaista sikaa päivässä. Mutta silloin olin kuin luuranko. Koitin pitää ilmaa poskissani aina kun voin etten näyttäisi täysin riutuneelta. Onneksi painoni alkoi siviilipalveluksen aikana nousemaan nopeasti, sen verran hyvät ja täyttävät eväät siellä oli. Kokeille kiitokset!

Nostelin kuntoani joulukuuhun asti, jolloin varsinaiset hommat alkoivat. Yllätyin, kun jo pari viikkoa kestäneen paikkaan ja sen toimintatapoihin tutustumisen jälkeen sain jo isompia ihmisryhmiä valvottavakseni. Olenkin hyvin otettu siitä vastuun määrästä joka minulle sivarissa suotiin, kokemus oli varsin mielekäs ja ennen kaikkea opettavainen. Koin oloni luotetuksi ja minut otettiin nähdäkseni hyvin vastaan sekä asiakkaiden että työntekijöiden toimesta. Siviilipalveluksen suorittaminen on mahdollisesti ollut aikuiselämäni parasta ja terveellisintä aikaa. Arvostukseni elämää kohtaan kasvoi siellä päivä päivältä enemmän. Sain viettää aikaani todella mahtavien persoonien kanssa. Asiakkaiden lisäksi myös työntekijät olivat todella mukavia ja monien silmistä paistoi intohimo työtään kohtaan, jopa hieman rankempinakin päivinä. Ja vaikka näitä fyysisesti ja henkisesti rankkoja päiviä löytyi useampiakin, en vaihtaisi yhtäkään niistä toiseen. Perjantai-iltaisin huomasin ensimmäistä kertaa elämässäni odottavani jo maanantaita ja tuon porukan kanssa työskentelyä. Tajusin pikkuhiljaa löytäneeni tarkoitukseni yhteiskunnassa. Ihmisten auttaminen toi minulle massiivisen paljon hyvää mieltä. Ehkä ikänikin vaikuttaa jo hivenen asiaan, mutta tuo hoivavietti ei vielä tänäkään päivänä ole laantunut. Minulle on kunnia-asia olla avuksi kaikille niille, jotka apua tarvitsevat. Iso kiitos tämän asian hoksaamisessa kuuluu sivarvipaikalleni ja tuon paikan väelle.

Töitä sai välillä painaa hiki hatussa.

Kun siviilipalvelukseni sitten lähestyi loppuaan, minua suoraan sanoen ahdisti. Olin niin tottunut työskentelemään siellä että mestasta oli tullut kuin toinen kotini. Pelkäsin ratkeavani juomaan kun sivari loppuu, vaikkei mieleni ollut tehnyt keppanaa lähes vuoteen, eikä päässäni ollut vilahtanutkaan alkoholiin liittyviä ajatuksia. Miten nyt täyttäisin päiväni ja pitäisin alkoholin poissa mielestä? Vastaus oli loppujen lopuksi hyvin yksinkertainen. Hain palkkatöihin jo seuraavana päivänä sivarin loppumisesta, ja parin viikon päästä olinkin jälleen hommissa. Varastotyöt ovat siitä mukavia, että niissä ei tarvitse ajatella liikaa, eikä myöskään liian vähän. Juuri sen verran ettei viina vilku mielessä. Tuskin minulla olisi vilkkunut vaikken töissä olisikaan, mutta pelasin varman päälle. Tuo työ oli kuitenkin määräaikainen, ja parin kuukauden päästä olin taas työtön työnhakija. Riskiryhmäläinen siis, kun on alkoholista kyse. Mikä ratkaisu tähän oli? Uusia työhakemuksia vain menemään! 

Vaikkei töitä irtoaisikaan, niiden hakeminenkin käy sellaisesta jo sen verran että tekemistä riittää vaikka useammaksi päiväksi. Toinen addiktio jota olen hieman joutunut peittelemään on työnteko, vaikkei sitä monet heti uskoisi. Rakastan kaikenlaista duunia aivan älyttömästi vaikkei palkka niin päätä huimaisikaan. Tein sivarissakin mielelläni pidempää päivää vaikka tiesin ettei siitä mitään ylityökorvauksia maksella. Työnarkomaniallakin on kuitenkin varjopuolensa etenkin alkoholiongelman kanssa yhdistettynä. Kärsin nuorempana parikin burnoutia kun en tajunnut höllätä hieman työtahtiani. Nykyään minulta löytyy hihasta ässä, jolla olen välttänyt sekä loppuunpalamisen että ratkeamisen: luovuus. 

Ennen kuin löysin alkoholin "ilot", olin hyvinkin luova ihminen. Soitin kitaraa, lauloin (tein tätä tosin eniten karaokebaareissa ryyppyaikoinani. Odotan edelleen jännityksellä että Neumann tulisi hakemaan korvauksia Lähetyssaarnaaja-kappaleen pilaamisesta), piirsin ja maalasin. Olin myös kova poika kirjoittamaan, ja senpä takia tämän bloginkin nyt pystyyn pistin. Yleinen harhaluulo on, ettei esimerkiksi musiikin kuuntelu, elokuvien katselu, videopelien pelaaminen yms. "paikallaan lorvailu" olisi luovaa toimintaa. Pääasiassahan nämä ovatkin monelle vain hetken viihdettä, muttei ihmisille joiden mieli on syvällinen ja analyyttinen kuten allekirjoittaneella. Ensinnäkin nämä kaikki toiminnat ovat useimmiten se laukaiseva tekijä inspiraatiolle. Katsoin Yön Ritarin ja seuraavassa hetkessä teenkin kasvoilleni Jokeri-meikin. Kuuntelin Megadethin Rust In Peace-albumin, yhtäkkiä mieleni tekeekin ryhtyä vääntämään pirun väkevää ja nopeaa thrashia. Pelasin The Last Of Us Part kakkosta ja kirjoitankin nyt Neil Druckmannille uhkauskirjettä. Kässäätkö?

Toisekseen, monet visuaalisen ja musikaalisen taiteen ystävät analysoivat näkemäänsä ja kuulemaansa huomattavasti syvemmin kuin peruskuluttaja. Joku saattaa käydä katsomassa uusimman Transformers-filmin (tehdäänkö niitäkään enää?) ja todeta että "No olihan se sellainen hassu toimintapläjäys taas", kun taas toinen saattaa kotonaan selittää tuntikausia tyttöystävälleen/äidilleen/kissalleen juonen kauneutta, syvääkin syvempää piilomerkitystä ja viittauksia Brontën sisarusten kirjoihin. No, en itse ehkä ainakaan jälkimmäistä osaa Transformereihin yhdistää, mutta kuka tietää, ehkä joku osaa? Ja se jos jokin on mielestäni luovaa ajattelua.

Näillä tavoilla minä siis raitistuin, ja sillä tiellä aion pysyä jatkossakin. Toki ns. "relapsen" mahdollisuus on aina olemassa, mutta en kanna siitä turhaa huolta. Ylimääräinen stressi ja asian ajattelu lisää vain ratkeamisen mahdollisuutta. Pistän nyt vielä pähkinänkuoressa omat vinkkini raittiuden ylläpitoon siitä kiinnostuneille. Mihinkään tieteeseen nämä eivät 100 % varmuudella perustu, mutta toimivat ne minun kohdallani varsin hyvin. Itse raitistumispäätös on kuitenkin vaikein. Se tarvitsee jokaisen kohdalla tietynlaisen henkilökohtaisen kipinän. Itsetutkiskelu ja meditaatio voivat auttaa asiaa huomattavasti.

Eli:

- Pidä itsesi kiireisenä!

  - Harrasta liikuntaa, lenkkeile, pelaa koripalloa, hiihdä jne.

- Muista ulkoilla! Raikas ilma tekee aivoille hyvää ja saa ajatuksen kulkemaan johdonmukaisemmin. Älä kuitenkaan vietä pakkasessa liian pitkiä aikoja, käytä pipoa ja hengitä nenän kautta! Kylmä ilma ei suodatu ja lämpene suun kautta hengittäessä ja altistaa näin helpommin vilustumiselle.

-Mene töihin! (:D) Kun kuluttaa 8 tuntia päivässä hommaan josta vieläpä maksetaan, ei jää aikaa juomisen pohtimiseen. Tämä siis mikäli tekemäsi työ miellyttää sinua. Jos olet asiakaspalvelija tai puhelinmyyjä niin ei ihme jos suu napsaa.

 - Ja edelliseen liittyen: laske paljonko kulutat rahaa alkoholiin kuukaudessa. Eikö olisi mukavampaa säästää ne rahat esimerkiksi uuteen televisioon (niinkuin minä tein)? Kyllä kelpaa katsella 50-tuumaisesta 4K-laadulla Pikku Kakkosta!

- Pidä yllä taiteellista puoltasi. Maalaa, piirrä, tanssi, kirjoita, soita jotain instrumenttia tai laula! (Kunhan et laula Lapin Kesää...)

-Hae rohkeasti vertaistukea! Alcoholics Anonymous eli Anonyymit Alkoholistit järjestää tapaamisia ympäri Suomen, sekä myös verkossa. Itse en ole AA-liikkeen jäsen enkä ole kokeillut 12 askeleen ohjelmaa uskonnottomuuteni takia, mutta jotakuta liike voi auttaa. Ja silloin kun kyse on terveydestä, ei ole väärin kokeilla asioita joihin ei välttämättä uskoisikaan. Internetissä hyvä alusta vertaistuen ja neuvojen saamiseksi on Päihdelinkki.fi, josta löytyy alkoholismin lisäksi tietoa myös muista riippuvuuksista pelaamisesta huumeisiin. Sivuston keskustelupalstalta löysin aikoinaan oikein mainion kiljureseptin, tosin sellaista sisältöä ei taida enää chateista löytyä. Mutta ei siitä sen enempää.

Siinäpä tärkeimmät, nyt sieki tiiät miks mie oon niin pirun tylysä nykyään!

"Being sober on a bus is, like, totally different than being drunk on a bus."

-Ozzy Osbourne